Etelä-Savo tarvitsee oman sote-alueen

Saako Etelä-Savo oman sote-alueen on kysymys, joka on elintärkeä maakunnallemme.  Kokosimme Hannu Tiusasen kanssa syitä, miksi Etelä-Savon tulee saada oma sote-alue:

1. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ja osin Itä-Savon sairaanhoitopiirin jäsenkunnat ovat rakentaneet hyvin pitkälle omaa sote-aluetta, mistä on hyvä muodostaa maan hallituksen päätöksen mukainen maakunnallinen sote-alue.
2. Etelä-Savon maakunnallisessa sote-alueessa tapahtuisi jo kahden sairaanhoitopiirin liitos, joiden edelleen liittäminen johonkin kolmanteen alueeseen toisi lisää sekavuutta järjestelmään ja palvelujen tuottamiseen.
3. Etelä-Savon väestöpohjaa voi pitää riittävänä suhteessa muihin alueisiin. Väestömäärällä tarkasteltuna Etelä-Savossa on 15:ksi eniten asukkaita. Vähemmän asukkaita on Etelä-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla.
4. Etelä-Savo on hyvin laaja (Suomen maakunnista 8. laajin maantieteellisesti).
5. Etelä-Savon laajuudesta johtuvia välimatkoja lisää entisestään maakunnan vesistöisyys.
6. Etelä-Savon asutus on hyvin tasainen ympäri maakunnan ja etenkin ikäihmisten osalta, jotka tarvitsevat sote-palveluja suuressa määrin.
7. Julkisuudessa on esitetty Etelä-Savon liittämistä Etelä-Karjalaan muodostaen yhteisen sote-alueen. Tässä vaihtoehdossa eteläsavolaiset siirtyisivät todennäköisesti Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueeseen nykyisestä Kuopion yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueesta eli vakavemmissa sairauksissa eteläsavolainen hoidettaisiin Kuopion sijaan Helsingissä. Ei ole järkeä pirstoa vuosikymmenten aikana rakentunutta toimivaa järjestelmää.  
8. Sairastavuusindeksillä mitattuna Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien kunnissa väestö on sairaampaa kuin Etelä-Savossa alueen kunnissa. Eteläsavolaisia terveempiä ihmiset ovat taas Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien kuntien alueilla. Kukin voi sitten itse miettiä sairastavuuden merkitystä sote-alueen kokonaiskustannuksille jatkossa.

Muun muassa näiden syiden vuoksi katsomme, että Etelä-Savon maakunnallinen sote-alue ja siihen kuuluvat kaksi aluesairaalaa pystyvät hyvin toteutettuna palvelemaan parhaiten alueen väestöä ja tuottamaan turvallisuutta. Sekä Savonlinnan että Mikkelin sairaaloille on tarvetta myös maakunnallisessa sote-alueessa, kun tasavertaisin neuvotteluin sovitaan niiden työnjaosta.

Niina Kuuva, Keskustan Etelä-Savon piirin varapuheenjohtaja 

Hannu Tiusanen, Keskustan Etelä-Savon piirin piirihallituksen jäsen ja Kangasniemen kunnanvaltuutettu

Hetki ilman sotea elinvoimakunnan rakentamisprojektin äärellä

Suomenmaa 7.10.2015                                       

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta käytävä keskustelu näyttäytyy kuntalaiselle hallinnollisena projektina. Näyttää myös siltä, että luottamushenkilöiden voimavarat ovat kohdentuneena niin sote-alueen laajuuteen, järjestämisvastuisiin kuin omaisuus- ja henkilöstöjärjestelyihin. Vähemmälle huomiolle jää keskustelu siitä, millainen on huomisen kunta.

Olen jäsentänyt mielessäni kunnan uutta asemaa termillä elinvoimakunta. Perinteisesti elinvoiman rakennusaineiksi on ajateltu mm. alueen kasvukykyä, inhimillistä ja sosiaalista pääomaa sekä yrittäjyyttä. Kuntakentälle termi vakiintui 2000-luvulla eräänlaisena elinkeinopolitiikan laajennoksena.

Hallitusohjelmassa kuntaa raamitetaan elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjäksi, paikallisuutta korostavaksi ihmisten yhteisöksi. Kuntalaisten ja lähiyhteisöjen asema on vahva, mutta vastuullinen. 3. sektorin roolista ei vielä puhuta. Uusi kuntalaki antaa kuntalaisten osallisuuden vahvistamiselle tukevan selkänojan korostamalla vuorovaikutusta ja vaikuttamismahdollisuutta aina kuntatalouden suunnittelusta palvelujen yhteiskehittelyyn.

Näen, ettei kuntatasolla ole aikaa odottaa, mitä soten jälkeen kuntaan jää. Sote-uudistus ei tuota itsessään kuntalaisille hyvinvointia eikä kestävää kehitystä. Elinvoimakunnan roolituksen miettimisen aika on nyt.

Kunnissa on tunnistettava kuntalaisten hyvinvoinnin tila, terveyserot, vaikuttamisen mahdollisuudet ja kokemukset palveluiden käytöstä sekä turvallisuudesta. Tilannetietoisuutta on avattava niin luottamushenkilöille kuin kuntalaisille. Tietoa kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydentilasta on saatavilla runsaasti, mutta uskallan väittää, että sen käyttö paikallistason päätöksenteossa ei ole mitenkään optimaalisella tasolla.

On ymmärrettävä, ettei hyvinvointia tuota kunta, vaan kunta, kuntalaiset, yksityinen ja kolmas sektori yhdessä. Monella 3. sektorin toimijalla tai yrittäjällä olisi osaamista sekä tahtoa olla luomassa ratkaisuja. Siihen on tulevaisuuden elinvoimakunnassa annettava mahdollisuus. Kunnan roolina olisi tarjota tietoa ja luotsata toimijoita toimimaan yhteisten tavoitteiden suuntaan.

Elinvoimakunnassa on myös pystyttävä luopumaan jostakin. On tarkasteltava kriittisesti esim. sitä, palveleeko lautakuntarakenne kunnan tehtäviä ja paikalliseen tietoon pohjaavaa päätöksentekoa.Elinvoimakunta on yhteinen rakennusprojekti, joka elää ajassa ja jolla on jatkuvuutta.

Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä laajemmalle alueelle, on kunnissa tilaisuus keskittyä kuntalaisia erityisen lähellä olevien palveluiden vahvistamiseen. Turvalliset kadut, viihtyisät leikkipuistot, elämäänsä tyytyväinen väestö, lainaamoista yhteisöllisiksi monitoimitiloiksi muuttuvat kirjastot, vientiponnisteluja tukeva ja innostavaa ilmapiiriä luova elinkeinotoimi, kirkonkylien uudelleen roolittaminen – kunnalla on edelleen laajat ja tärkeät tehtävänsä.

Keskustalainen sydän sykkii vahvoille maakunnille, mutta sitäkin tärkeämpi on elinvoimainen kunta. Kunta on aina lähimpänä kuntalaista. Näin ollen itsehallintoalueiden valta-aseman määrittelyssä on oltava taitava, jottei kunnan roolia tehdä puolivahingossa tarpeettomaksi. Puheet teknisten palveluiden tai toisen asteen koulutuksen siirtymisestä ajan myötä itsehallintoalueille tuovat kiistatta ristiriitaisen olon samalla, kun yrityksenä on vahvan itsenäisen kunnan kehittäminen.

Elinvoimakunnan on pohdittava omaa tulevaisuuttaan. Aloitteellisuuden aika on nyt eikä sote-uudistuksen jälkeen.

Keskustalaisesta elinvoimapolitiikasta

Keskustan puoluevaltuuston kokous

Helsinki, 25.4.2015

Hyvä kokousväki,

Keskusta on selvinnyt vaaleista voittajana. Meillä on nyt mahdollisuus alkaa tehdä omalle arvopohjallemme tärkeää politiikkaa. Siksi haluan puhua teille koko maan kattavasta elinvoimapolitiikasta, jota toivon Keskustani tulevina vuosina harjoittavan.

Olen surullisena seurannut viime päivät keskustelua maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelusta. Mielestäni keskustelu paljastaa sen, kuinka huonosti media ja yksittäiset henkilöt hahmottavat alueidemme moninaisuutta. Se kertoo myös siitä, ettei eri puolilla Suomea olevia ja toisistaan hyvin erilaisia luonnonvara- tai osaamisresursseja tiedosteta. Valtaosa tavoittelee esimerkiksi biotalouden läpimurtoa, mutta sen rakennusaineita ei ymmärretä. Keskustalla on yhteiskuntamme ajattelumallin muuttamisessa elintärkeä tehtävä.

Mitä sitten koko Suomen elinvoimapolitiikalla tarkoitan? Elinvoimapolitiikka ammentaa mahdollisuutensa maailmanlaajuisista ilmiöistä, signaaleista tai talouden virroista. Siinä alueilla on kyky tarttua näihin mahdollisuuksiin. Onnistunut elinvoimapolitiikka vaatii vahvoja alueellisia verkostoja sekä osaavaa ja rohkeaa paikallista päätöksentekoa. Mutta se tarvitsee myös alueellisia kehittämisresursseja, joilla yhteistyö mahdollistetaan. Elinvoimapolitiikan ytimessä haluan nähdä yritykset, jotka nostetaan aluekehittämisen keskeisiksi kumppaneiksi.

Mikäli annamme alueilla olevan resurssipohjan rapautua keskittävän politiikan tuloksena, ei Suomi pienenä maana tule koskaan pärjäämään kansainvälisessä kilpailussa. Meidän on siten rakennettava järjestelmää, joka ottaa koko Suomen voimavarat käyttöön kestävällä tavalla.

Hyvä puoluevaltuusto,

Keskustanuoret hyväksyvät tänä viikonloppuna Anjalan valtuuskunnassa aluepoliittisen ohjelman. Aluepoliittiseen ohjelmaan on jokainen keskustanuorten piiri työstänyt oman osion alueensa mahdollisuuksista ja uhkakuvista. Keskustanuoret ovat siis valmiina, mikäli puolue tarvitsee rakennusaineita koko Suomen elinvoimapolitiikan rakentamiseen. Siis elinvoimapolitiikan, jota aluepolitiikan renessanssiksikin voisi kutsua. Haluamme kehittää koko Suomea yli aluerajojen, yli sukupolvien ja yli hallituskausien.

Hyvää kokousta ja menestystä valituille kansanedustajille sekä heidän tukijoukoilleen.